Luulin että kaikki jatkuu, olisivat loputtomiin. Kuitenkaan niin ei ollut, on hienoa omistaa äiti. En tehnyt päätöstäni, vaikka ajattelin niin. En sittenkään halunnut. Nuori mieli muuttuu, ei kestä paikallaan.
Kohta juna tuuttaa, ja nytkähtää liikkeelle. Se pysähtyy keskelle ihmisten luomia verkostoja, jossa joku tupakoi. Matka jatkuu bussilla, sinne minne kukaan ei halua, kauas muista, kauas pois. Ei kenenkään ulottuville, viidenteen ulottuvuuteen. Sillä ei ole taivasta, ei peltoja eikä merta. Siellä ei ole mitään.
Haavekuvat kaatuvat, vaikken odottanutkaan mitään. Landea se on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti