Avaan silmät, ja tuijotan eteeni. Illan valvominen kostautuu nyt väsymyksenä. Silti nousen ja tassuttelen keittiöön. Matkalla on pakko vilkaista peiliin, joka pistää väkisinkin hymyilemään. Minä, jonka muut näkee yleensä jollakin tavalla laitettuna, näytän mörrimöykyltä. Hiukset sojottavat joka suuntaan, eikä vaatteitakaan ole kyllin paljoa. Jatkan matkaani, vaikken tiedä minne olen menossa.
Tajuan sentään katsoa puhelinta, edellisenä iltana näköjään tullut pari puhelua, ja viesti. Luen viestin tajuamatta siitä oikein mitään, ja vaivun takaisin uneen lämpöisen peiton alle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti