Taas on ilta, eikä väsytä. Laskin juuri neulomukseni käsistä, ja asetuin pitkäkseen. Niin pienet ovat sukat joita teen. Lopulta pieni prinssi tai prinsessa saa ne omistaa. Lapaset pienelle ovat jo odottamassa, kuinka innostuinkaan taas tekemään. Ajatukset ovat siinä, että aika voisi juosta, elokuuhun. Niin ihana silloin ottaa pieni syliin. Paljonko lapsia rakastankaan, vaikkei omia olekaan?
Selaan kuvastoa, ja katseeni pysähtyy jälleen housuihin, joihin ihastuin. Muualta en ole saanut niihin hyväksyntää, mutta ne haluaisin. Punaista minulla on ollut ennenkin.
Tuntuu että kuuntelen liikaa muiden mielipiteitä. Vaikka itse valitsen kaiken mitä teen tai ylleni puen, silti kuuntelen jollakin tapaa muita. En uskalla tehdä täysin omia päätöksiä, koska pelkään mitä muut ajattelevat tai sanovat. Entä jos muut haukkuvatkin kaiken?
Olen ollut tässä jo kauan, miettinyt tätä. Päätynyt siihen, että nyt on aika ottaa askel eteenpäin, olla piittaamatta muista ja muiden mielipiteistä. Se mitä haluan olla, ja miten haluan pukeutua on täysin oma valintani, ja tästä lähtien päätän myös tukea ajatuksiani, ja tehdä ne valinnat, joita itse haluan. En enää halua kuunnella korviini kantautuvia mielipiteitä, niitä, kun joidenkin makuun eivät sisälly esimerkiksi punaiset housut, joista taas itse pidän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti