Keskustelu etenee verkkaasti. Kaikki puhuvat vain hyvästä, kukaan ei kuule äänetöntä huutoani. Haluan mennä, sanoa asiani. Ei, en pysty. Otan tavarani ja lähden. En voi kuunnella tätä enää, miksi kukaan ei huomaa minua? Lähimmäisiäni he kaikki, ainakin veli niin sanoi. Vihamiehetkin ovat. Rauhoitun savun leijaillessa ylöspäin. Mies kiinnittää huomioni. Ei, ei minulla ole, vastaan. Hän katsoo hetken ja poistuu sitten.
Punaiset silmät koristavat naamaani. Heijastumia housuista, varmaan. Ei ollut. Istuin vessassa ainakin tunnin, luulin niin. Vain itkien ja miettien mennyttä, entistä elämänosaani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti