Tuijotan kattoon, ilmeettömänä. Sain keskustelun aikaan. Se ei ole minun syyni, luen. Olen kuitenkin toista mieltä. Minun tulisi ymmärtää. En vain osaa, en pysty siihen.
Kurkkua kuristaa, ahdistaa. Kuivuneet kyyneleet kiristävät silmiä. Minä muka vahva. Niin herkkä tässäkin, heikolle perustalle asetettu kasvamaan.
Ihmiset, naurakaa. Katsokaa kun itken, mutta tehkää samalla se, mikä teille on annettu tehtäväksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti